VAUHDIKASTA VIRPOMISTA!

                                         "Virvotaan, varvotaan,
                                           tuoreeksi, terveeksi,
                                           kulu kuori pois,
                                           uusi sijaan;
                                           viikoksi velkaa
                                           vuodeksi vapaa,
                                           sinulle vitsa,
                                           minulle mitä tahansa!"
                                                                   Raja Karjana, 1920 I.Härkönen
                                                                   Juha Nirkon toimittamassa Pääsiäispilkkeessä

Yllätysmunan historiaan sekä muihin pääsiäismunien vaiheisiin voi tutustua vaikkapa Piispa Arsenin värikylläisessä kirjassa"Pääsiäismuna, ylösnousemuksen symbooli".

Piispa Arsenin kirja kertoo monet munaan liittyvät perinteet. Kirja mm. muistuttaa siitä, kuinka ortodoksisen pääsiäsitradition mukaan virpomispalkat syödään vasta pääsiäissunnuntaina... Sitäkin voi yrittää, mikäli kilvottelumieltä riittää! Lapsien motivoiminen voi tosin olla asia erikseen.

Ei muuta, kuin kaikki kynnellekykenevät huomenna reippaasti virpomaan. Vaihteeksi voivat (aikuis)virpojat käyttää vaikkapa suraavaa lorua vuodelta1932 Sakkolan kaavan mukaan (lainaus Pääsiäspilkkeestä vuodelta 2000):

"Mie virvo viina iest,

raha iest raksuttelen,

kohvin iest kopsuttelen,

muna iest muksuttelen.

Kasvakuon rutost ruista,

kaurua ammon aheksin,

tulkuot puhtoist pouatit,

nauriheist kupera napaist." 

PYHÄ YKSINKERTAISUUS!

Joskus yksinkertaisuus suorastaan ärsyttää. Miksei jotakin hurjan halpaa ja helppoa ohjetta ole löytänyt aikaisemmin! Minkä ihmeen takia on joutunut räpeltämään hankalien valmistusohjeiden kanssa ja ravaamaan erikoisainesten perässä, kun jokin sitten löytyykin jokin helppo ja herkullinen ohje, jota olisi hyvin voinut valmistaa jo aikoja sitten.

Tosiasiassa helppoja ohjeita ei ole koskaan liikaa. Parhaiden suosikkiohjeiden makuyhdistelmät muuttuvat niin läheisiksi, että tuntuu kuin ne olisivat olleet osa itseä ammoisista ajoista lähtien. Niinkuin tälläkin kertaa. En oikein muista minkä ihmeen vuoksi tämä lapsuusaikainen ohje pulpahti mieleeni toissailtana, usean kymmenen vuoden jälkeen. Yhtäkkiä se oli vain siellä, selvänä kuin pyy. Voitte arvata, että uteliaisuuteni heräsi päästä tarkistamaan, oliko ohje edes muistelemisen arvoinen. Koska muistini mukaan lopputulos valmistui kädenkäänteessä, en kokenut menettäväni mitään vaikka kävisinkin toimeen samoin tein. Kun sain pastan valmiiksi, en tosin malttanut harmitella reseptin unohtumista kuin ohitsekiitävän hetken ajan. Olin tosi iloinen, että muistin ohjeen, ja kyllä, se oli yhtä hyvää kuin aiemmin- tai oikeastaan aika paljon parempaakin, kuin mitä olin ajatellut.

Kastike antaa voimakkaamman makuiselle täysjyväpastalle hyvän, tasapainoisen maun.

Valkosipulit kiehumispisteessä

HELPPO ja NOPEA TÄYSJYVÄ-TOMAATTIPASTA


Neljälle Tarvitaan:

250 g täsjyväspagettia
4 rkl ruokaöljyä (tai oliiviöljyä)
4 valkosipulinkynttä
2 isoa purkkia tomaattipyreetä
1 rkl ketsuppia
suolaa
pippuria myllystä tai chilipippuria

Lisäksi sopii:
pari ruokalusikallista yrttituorejuustoa
Mozzarellajuustoa

Laita täysjyväspagetit runsaaseen, kiehuvaan veteen ja keitä paketin ohjeen mukaan "al dente". Maista, että pasta tarttuu kivasti hampaisiin, eikä kiehu löllöksi.

Murskaa valkosipulinkynnet öljyn sekaan kattilaan. Anna kypsyä hiljaisella tulella parin minutin ajan, kunnes näyttää siltä, että valkosipuli alkaa ruskistumaan. Älä kuitenkaan anna ruskistua, vaan vedä kattila heti liedeltä, ja lisää siihen tomaattipyree. Mausta suolalla ja haluamallsi pippurilla. Sekoita kaikki ainekset ja kiehauta nopeasti. Lisää tarvittassa loraus vettä, mikäli kastike tuntuu liian tönköltä.

Valuta täysjyväpasta, ja sekoita hyvin yhteen kastikkeen kera. Lisää joukkoon tuorejuustoa ja/tai Mozzarellapalasia. Mozzarella sopii miedon makunsa vuoksi hyvin voimakkaan makuisen kastikkeen kera. Myös tuorejuusto pehmentää ja tasapainottaa makua, mutta ilmankin selviää.

Voit koristella annokset halutessasi persiljasilpulla.

Pastan kyytipojaksi käy kevyt punaviini, tai esim. jääpaloilla höystetty punainen Martini.

MIEHEN MENTÄVÄ KAKKU

”Koska Mozart on säveltänyt hyvin, ei tarkoita, että nykysäveltäjät olisivat häntä parempia. Koska Da Vinci maalasi hyvin, ei tarkoita että nykymaalarit olisivat häntä maineikkaampia. Ruoanlaitto on ainoa taide, jossa vuosikausien kokemuksen voi siirtää eteenpäin edellistä rikastuttavammaksi ilmaisuksi”.

filosofi Moshé-Naim

Toisen osaan on yllättävän vaikea soljahtaa. Miehelläni oli taannoin juhlapäivä. Vanhastaan tiedän hänen makunsa; se on varma ja erittäin klassinen. Mikäli hän saa päättää juhliensa kakuista, ne ovat perinteisesti valmistettuja leivonniaisia, kuten vaikkapa kääretorttu. Palaan kuitenkin heti tähän alun dilemmaan. Siis toisen osan huomioon ottamiseen. Epäilen näet vahvasti, olenko siihen lainkaan kyvykäs. siitäkin huolimatta, että tiedän hänen makunsa ja toiveensa, on minun melkein mahdotonta toteuttaa sitä aivan hänen toiveensa mukaan. Olenhan ihmisenä mieheni vastakohta. Minun on pakko saada kokeilla, muovata ja muuttaa. Aina se ei ole hedelmällistä, mutta aika usein opin jotakin uutta. Naisen logiikalla tämä parantaa mahdollisuuksiani ottaa mieheni toiveet paremmin vastaisuudessa huomioon. Turha väittää vastaan, vakaumus on vakaumus.

Mieheni klassiset suosikit huomioon ottaen näen jälleen uuden porsaanreiän. Unelmatorttuohje saa tällä kertaa luvan toimia kompromissien kompassina.  

TORTTU UNELMIEN MIEHELLE:

3 munaa
1 dl sokeria
1 rkl vehnäjauhoja
3 rkl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta
3 rkl makeuttamatonta kaakaojauhetta

Esilämmitä uuni 200 asteeseen.

Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaahdoksi, kunnes vatkaamisen jäljet jäävät taikinan pintaan näkyville. Sekoita keskenään jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Lisää ne siivilän läpi muna-sokeriseokseen. Kääntele jauhot varovasti sekaisin munavaahdon kanssa, älä enää vatkaa. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille, ja levittele lastan avulla tasaisesti levyn muotoon. Paista keskitasossa noin 7 minuuttia. Kumoa sokerilla ripotellulle, puhtaalle talouspyyhkeelle ja irrota leivinpaperi mahdollisimman nopeasti

Sillä aikaa kun pohja jäähtyy, esivalmistele täyteainekset.

Täyte odottamassa levittämistään

tarvitset:

1 prk Philadelphia-tuorejuustoa, maustamatonta
n. 3 rkl Nutella-tyyppistä suklaalevitettä
(1 rkl vahvaa kahvia)
tomusokeria maun mukaan
2 kypsää banaania.
1 rkl sitruunan mehua

Murskaa banaanit haarukalla ja sekoita niihin sitruunamehu tummumisen ehkäisemiseksi. Vatkaa erillisessä kulhossa keskenään tuorejuusto ja suklaalevite. Makeuta maun mukaan tomusokerilla. Mikäli lisäät kahvia, tarvitaan tomusokeria n. 2 rkl kiinteyttämään seosta.

Levitä torttupohjalle ensin ohuelti suklaapäällystettä, sitten banaanit. Ylijäävän suklaalevitteen voi käyttää myöhemmin tortun päällisen koristeluun. Kääri torttu pyyhkeen avulla rullalle, ja siirrä kylmään pyyhe ympärillä vetäytymään noin tunniksi. Nosta tämän jälkeen torttu tarjoiluvadille pyyhkeen sisässä, ja avaa varovasti alustalle kieräyttäen. Päällystä lopulla suklaalevitteellä. Koristele halutessasi vielä nonparelleilla tai suklaalastuilla.

P.S. Mieheni mielestä torttu oli erinomaista. Ymmärrän hänen tarkoittavan, että hän rakastaa minua koska olen sellainen kuin olen.

JUHLAN AIKA!- sekä vieraskynän "Kiireettömän sunnuntain kreikkalaislounas"

Rakkaat ystävät! Tänään tulee kuluneeksi tasan kuukausi blogini ensikirjoituksesta. En voi kyllikseni hämmästellä, että teitä kiinnostuneita on käynyt lukemassa sivujani melkein viisi sataa! Olen aivan äimänä. Suurkiitos tästä kuuluu ensinnäkin Teija Korpelalle, jonka idea koko blogin aloittaminen on ollut. Minulle on ollut kirjoittamisesta paljon iloa. Kiitos myös kaikille teille, jotka olette käyneet sivuilla ja auttaneet minua parantamaan niitä, ja teille, jotka olette ystävällisesti vinkanneet sivuista eteenpäin. Erityisesti haluan kiittää tästä suomalaisten ruokablogaajien esiäitiä, HELLAPOLIISIA, alias Kati Jaakosta. Toivottavasti saan jatkossakin vinkkejä ja kommentteja siitä, kuinka voisi sivujani parantaa.

Ensimmäisen kuukauden juhlistamiseksi olemme saaneet vieraskynän, Kreetta  Pitkäsen suussasulavia ohjeita. Ohjeet kannattaa lukea tarkoin, sillä saamme niistä ensikäden osaamista mm. kreikkalaisesta keittiöstä. Voin kokemuksesta sanoa, että Kreetan kakkuluomukset ovat myös vertaansa vailla. Eli ei muuta, kuin uutta blogitähteä taivaalle odottamaan...

Kiireettömän sunnuntain kreikkalainen lounas
Kun tuli puheeksi että voisin kirjoittaa "vierailevana kynänä" kreikkalaisesta ruoasta, tartuin tilaisuuteen innolla. Meillä kokataan vähintään pari kertaa viikossa kreikkalaista ruokaa. Tähän on kaksikin hyvää syytä. Ensiksikin kreikkalaisen mieheni kotimaan kaipuuta helpottavat kotoisat maut. Toiseksi kreikkalainen ruoka on konstailematonta, yksinkertaisista raaka-aineista valmistettua, mutta niin maukasta. Pääsin tutustumaan kreikkalaisen keittiön saloihin 12 Ateenassa asutun vuoden aikana. Anopiltani olen saanut nipun reseptejä ja vinkkejä niiden toteutukseen. 

Tänä sunnuntaina meillä oli lounaaksi täytettyjä tomaatteja ja paprikoita. Tätä ruokaa ei kannata edes yrittää tehdä kiireisen työpäivän jälkeen nälkäisen perheen odottaessa, mutta on todellakin vaivan arvoista kiireettömänä päivänä.


Tyypillisesti tähän ruokaan käytetään vihreitä paprikoita, mutta tällä kertaa mukaan sujahti myös yksi punainen. Syynä oli lähinnä se, että lähikaupassamme ei tällä kertaa ollut tarpeeksi sopivan kokoisia ja muotoisia vihreitä paprikoita. Paprikoiden tulisi olla mahdollisimman tasaisia alapuolelta, jotta ne pysyvät paremmin pystyasennossa (täyte ei pääse karkaamaan paiston aikana). Kappalemääräisesti teen näitä sen verran kuin uunivuokaani sattuu mahtumaan koosta riippuen; tällä kertaa sulassa sovussa mukaan mahtui kuusi tomaattia ja viisi paprikaa.

Yleensä käytän täytteessä jauhelihaa, mutta näin paastonaikaan korvasin jauhelihan soijarouheella. Täytteen ohjetta ei suinkaan ole tarkoitus noudattaa orjallisesti. Siihen voi laittaa mitä vain omien mieltymysten (ja jääkapin senhetkisen sisällön) mukaan. Myöskin aineiden keskinäisiä mittasuhteita voi luovasti vaihdella.

Täytetyt tomaatit ja paprikat

5-6 tomaattia
5-6 vihreää paprikaa
1 sipuli
1 1/2 dl soijarouhetta tai 400 gr jauhelihaa
2 dl keitettyä pitkäjyväistä riisiä
1 dl pinjansiemeniä
nippu tuoretta persijaa
suolaa ja pippuria
ripaus ruokosokeria
oliiviöljyä

Tomaattien ja paprikoiden esivalmistelu:
Pese tomaatit ja paprikat. Leikkaa tomaattien ja paprikoiden "hattu" auki ja kaavi lusikalla sisukset tyhjiksi. Lopuksi huuhtele sisältä. Tomaatin sisuksen voi tietysti käyttää täytteeseen, joten mitään ei mene hukkaan. Koska paprikat kypsyvät hitaammin kuin tomaatit, paprikoita on hyvä esikypsentää hieman. Kätevimmin se käy mikrossa, kun laitat paprikat pystyasentoon mikronkestävään vuokaan ja kaadat sisälle vettä. Kypsennä noin 5 minuuttia ja kaada vesi pois (paprikat ovat aika kuumia, joten varo polttamasta sormiasi).

Seuraavaksi valmista täyte. Kuori ja pilko sipuli hienoksi. Kuullota sipulisilppu paistinpannulla öljyssä, varo kuitenkin ruskistamasta. Lisää soijarouhe ja hienonnetut tomaattien sisukset sekä hieman vettä. Kääntele hetki pannulla, lisää pinjansiemenet ja sokeri. Kypsennä noin 5 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla. Lopuksi lisää keitetty riisi ja silputtu persilja.
Aseta paprikat ja tomaatit vuokaan, jossa ne pysyvät pystyssä (laita vuoan pohjalle ensin hieman öljyä). Täytä tomaatit ja paprikat ja lopuksi aseta hatut paikoilleen. Lorauta vielä päälle oliiviöljyä.
Tässä vaiheessa tomaattien ja paprikoiden väliin jääviin koloihin voi vielä sujauttaa lohkottuja perunoita lisäkkeeksi.

Peitä vuoka kannella tai vaikkapa foliolla ja kypsennä 180 asteessa noin puoli tuntia. Lopuksi kypsennä vielä viitisentoista minuuttia ilman kantta jotta kasvikset saavat hiemän väriä. Tarkka paistoaika toki riippuu uunista sekä tomaattien ja paprikoiden koosta.
Täytetyt tomaatit ja paprikat voi tarjota uuniperunoiden kera tai ihan sellaisenaan.

Kreetta Pitkänen

LAMPAANVIULUN MAHDOLLISUUDET, OSAT 2&3

Kaikkein herkullisin lammashernekeitto & pastakastike ”Oikotie Onneen”

Mikään purkkihernekeitto ei voi koskaan vetää vertoja itse hitaasti haudutetulle lammashernekeitolle.

Kun lampaanviulun parhaat siivut ovat muisto vain, jää jäljelle lihainen luu, jota ei tosin enää tee mieli nirhiä. Juuri tämä luu on erinomaisen hernekeiton perustana.

Kaikkein herkullisimman keiton herneet on liotettava 24 tuntia, eli edellisestä päivästä, runsaassa vedessä.

Seuraavan päivänä laitetaan suuri, vähintään 10 litran vetoinen kattila melkein täyteen vettä ja hellalle kiehumaan, sekä upotetaan luu niin syvään kattilaan, kuin se suostuu menemään. Eikä vain, luu, vaan nyt on oikea hetki kaapia viimeinenkin kastikepisara pelliltä luun mukaan kiehumaan. Mikäli kaikkia valkosipuleita ei ole puristettu kuoristaan lampaan särpimiksi, kannattaa myös ne tyhjentää pataan porisemaan. Nimittäin yksikään fondi tai liemikuutio ei voi koskaan korvata sitä aromia, joka uunissa hitaasti hautuneesta lihasta on muodostunut paistamisen yhteydessä. Luuta keitetään niin kauan, että sen voi painaa kokonaan uppeluksiin, ja niin kauan, että loput lihat irtoavat haarukalla painaessa miltei itsestään. Aikaa tähän kuluu parisen tuntia.

Luut noukitaan liemestä ja annetaan koiralle (tai naapurin koiralle). Suurimmat lihapalat noukitaan niin ikään, ja palastellaan suupaloiksi. Mikäli tällätavoin palasteltua lihaa tuntuu olevan useita desilitroja, siitä voi ottaa desin, pari erilleen ja valmistaa tästä ylimääräisestä lihasta helpon pastakastikekin. Ohje seuraa lopussa.

Hernekeiton valmistukseen tarvitaan lisäksi:

½ purjosipulia siivutettuna
1 suuri sipuli palasteltuna
1 porkkana palasteltuna
1-2 tomaattia kuutioituina
( ½ sitruunan mehu)

suolaa

Liemeen lisätään tässä vaiheessa liotetut, valutetut herneet, pilkottuja lihapaloja ja edellä mainitut kasvikset. Annetaan kiehua hiljaa poristen vielä parisen tuntia. Maustetaan suolalla ja maun mukaan sitruunamehulla. Tarjoillaan ja nautitaan lusikoiden kilistessä hyvän mielen kera.

”OIKOTIE ONNEEN” -PASTAKASTIKE KEITETYSTÄ LAMPAANLIHASTA

Sofia Loren maalailee maanpäällisen paratiisin pastakastikkeillaan oivassa keittokirjassaan: ”Makuja ja Muistoja”. Tämä kastike on samansuuntainen hänen perinteisen Napolilaisen pastakastikkeensa kanssa. Väitän, että tämä lampaanviulun kylkiäisenä syntynyt versioni vetää vertojaan hänen ohjeelleen myös makunsa puolesta.

Kastikepuolikuu

Tarvitaan:

1-2 dl edellä kuvaillun tavoin keitettyä lampaanlihaa
300 g paseerattua tomaattia tai tomaattimurskaa
1 rkl tomaattiketsuppia
suolaa ja pippuria
( 1 murskattu valkosipulinkynsi)

Kiehauta kaikki aineet keskenään, ja tarjoa esim. Tagliatellen kera. Mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan. Koristele halutessasi hienoksi silputulla lehtipersiljalla.

P.S. Kuten taisit arvata, pastakastikkeen otsikko viittaa siihen ristiriitaan, jonka nimi itsessään tuottaa. Oivallushan voi kyllä viedä onneen, mutta kuten tässä ohjeessakin, ei oikotietä ole, vaan hyvän pastakastikkeen salaisuus piilee riittävässä hauduttamisessa.

LAMPAANVIULUN MONET POLSKAT

Terveiset terassilta - (tai yltiöoptimistin alkavalta flunssalta).

Valkosipuli "peltoasussa" on kuin onkin tyylikäs ilmestys

Ruokaintoilijoille pääsiäinen on erinomainen syy kehittää juhla-ateriointia huippuunsa. Juhla-ateriointia suunnitellessa ainakin kaksi koulukuntaa nostaa päätään. Omien suosikkiohjeidensa suosiminen on ensimmäinen vaihtoehto, uuden suosikkiohjeen löytyminen on se toinen. Käytännössä ratkaisut löytyvät kuitenkin noiden kahden kompromisseista.  Lampaanviulusta saa uskomattoman herkullisia ohjeita moneksi päiväksi pääsiäisen jälkeenkin. Tämän vuoksi kolmi- nelikiloista lihakönttää ei pidä karsastaa, vaan keskittyä etsimään hyvä (luomu- tai lähi-) tuottaja hyvän karitsanviulun löytämiseksi. 

Vinkiksi kerrottakoon, että mm. tamperelainen ”Pyynikintorin Liha” toimittaa juuri tällaisia viuluja. Koska allekirjoittaneilla on kesäasunto Somerolla, olemme saaneet iloksemme kuunnella pääsiäislampaamme määkinää jo edellisenä kesänä. Aivan lähistöllämme on nimittäin aivan erinomainen luomulampaan kasvattaja. Toimituksia tehdään myös PK- seudulle, tosin syysaikaan. Oheisesta linkistä pääset tiedustelemaan tilauksista tarkemmin:

http://nietosvaara.edicypages.com/

Pääsiäisen esimakuun pääsimme kuluneena viikonloppuna. Syynä tähän on se, että huomasimme säästäneemme pääsiäiseksi peräti kaksi lampaanviulua viimesyksyltä. Niinpä koe-erän valmistus sujui potentiaalisesta paastoajankohdasta huolimatta verraten luontevasti.

Tämänkertainen ateria ruokailijaansa odottamassa.

Minulla on monta, toinen toisensa kanssa herkullisuudessa kilpailevaa lammasohjetta ”Edustuskeittiö” – kirjassani. Tämä johtuu siitä, että niin Portugalissa kuin Ranskassakin, joista olen saanut keittiövaikutteita, lammasta syödään runsaasti ympäri vuoden. Tämän lisäksi viimekesänä kehittelin oivan minttulampaan kahdella kastikkeella. Se julkaistaan tosin ensin "Ylöjärven Uutisissa", oletettavasti pääsiäistä edeltävällä viikolla, omalla keittiöpalstallani ”Vernan keittiössä”.

Vanhastaan minun on ollut vaikea valita suussa sulavan tomaattilampaan ja ranskalaisen sinappilampaan väliltä. Niinpä päätin tällä kertaa yhdistellä näiden kahden elementtejä. Lopputulos oli makujen syvyydessä vertaansa vailla, siitäkin huolimatta, että takaraivossani keittiöpiru naureskelee kustannuksellani sille, että olen tosiasiassa saanut vaikutteeni lapsuudestani, Tampereen tunnetuimmalta nakkikioskilta, ”Vaakon Nakilta” Pispalasta. "Vaakon Nakin" nakki sinapilla ja ketsupilla on jo klassikko. Takapiru vaiennettakoon vakuuttelulla, että Vaakon nakin kymmenet tuhannet kävijät eivät voi olla väärässä hekään, joten tällä reseptillä on kaksinkertainen syy onnistua, niin kuin sitten kävikin. Mutta nyt ohjeeseen.

Tässä alkuasetelma, eli raaka viulu kuorrutuksineen.

Tarvitaan

1 Reilunkokoinen karitsan viulu. (n 3-4 kiloa
1 iso purkki tomaattipyreetä
2-3 dl paseerattua tomaattia
1 rkl sokeria
n. ½ dl Dijonin sinappia
1-2 suurta, kokonaista valkosipulia
1 salottisipuli
suolaa
pippuria myllystä
1 rkl paprikajauhetta

Pane uuni esilämpenemään 200 asteeseen. nosta lammas uunipellille ja ripottele sille karkeaa suolaa ja mustapippuria myllystä, paprikajauhetta sekä sokeri. Avaa pyreepurkki, ja voitele lammas sillä ja sinapilla. Nostele pinnalle valkosipulin kynnet kuorissaan sekä viipaloitu salottisipuli.

HUOM: ÄLÄ PISTELE LIHAAN VEIDTSELÄ REIKIÄ! LIHANESTEET VALUVAT NIISTÄ ENNEN AIKOJAAN SUOTTA ULOS! Lammas maustuu riittävästi ilman pistelyäkin. Tämän opetti minulle aikoinaan Lyonilainen anoppini, joka on ollut Paul Boccuksen nuoruuden ihastuksen kohde. Häntä voimme huoletta uskoa.

Kun viulu on tuntia vaille valmis, lisää kasvikset.

Laita lammas paistumaan noin kahdeksikymmeneksi minuutiksi kahteen sataan asteeseen. Lämpötila lasketan sitten 150 asteeseen. Mikäli pidät roseesta lihasta, laita paksuimpaan kohtaan lihalämpömittari. Lammas on sisältä roseekypsää noin 58 lämpöasteessa. Tässä tapauksessa voit lisätä kasvislisukkeet pellille jo paistamisen alkupuolella. Kaada myös paseerattu tomaatti lampaan pinnalle laskiessasi lämpötilaa 150- asteeseen.

 Muussa tapauksessa voilampaan antaa hautua uunissa huoletta kolmisenkin tuntia. Kasvikset lisätään tuntia, puolitoista ennen lampaan valmistumista. Muista valella niin lihaa, kuin kasviksiakin aika ajoin liemellä.

Pidä pannu kosteana koko paistamisen ajan. Ts. lisää pannulle vettä tai vaikkapa valkoviiniä sen verran ettei pohja kuivu.

Paista pellillä lisukkeena kokonaisia, pieniä perunoita ja esim. parsakaalinuppuja, sekä valkosipulia ”En robe des champs”, peltoasussaan eli kuorimattomina. Kypsät valkosipulit puristetaan veitsen avulla ulos kuoristaan nauttimista varten, ja kuoret asetetaan viileän rauhallisesti lautasen reunalle.

Nautitaan erinomaisen, tuhdin punaviinin kera. Chilen suurlähettiläs kuulemma suosii maansa "Viña Tarapacá Gran Reserva Cabernet Sauvignon" -merkkiä. Hän vinkistä kannattaakin ottaa vaari!

Kokemuksen mukaan lammasta jää vielä melko lailla yhdestä neljän hengen aterioinnista yli. Senkin jälkeen, kun lammasta on nauttinut seuraavana päivänä salaatin kera uudestaan, jää lihaa luuhun yllättävän paljon. Ja tästä varsinainen mahdollisuuksien meri vasta alkaakin! Lampaanviulun toinen ja kolmas tuleminen vasta hauskoja ovatkin.  Niistä kerron seuraavassa kirjoituksessani lähipäivien aikana.

Lampaan seurana valmistettu parsakaali on ihanan suussasulavan sitkeää.

RAUHOITTUMISKIIREITÄ

Tätä hetkeä on odotettu. ”Sitten kun”- tulevaisuuselämä joutaa paitsioon, harmitkin ovat ohikiitävän hetken osa juhlaa. On perjantai-ilta. Vanhastaan tiedän, että tämä kerran viikossa -hetki menee ohitse yhdessä hujauksessa. Jos se pääsee karkuun, on sinniteltävä ilman keidashetkeä taas viikko eteenpäin.

Mikä perjantai-illasta tekee niin erikoisen? Eikö tämä kaikki ole vain korviemme välissä? On. Mutta ei se haittaa, eikä asialle muutenkaan voi mitään. Me ihmiset nyt vain sattumme olemaan olentoja, jotka luovat rutiineja ja kiintyvät niihin, oli niiden luonne positiivinen tai sitten jotain muuta. Inhimillisyyttä vastaan taas on ihan turha pyrkiä, koska kaikki pyrkimyksemme kuitenkin ovat lopultakin vain… no, inhimillisiä.

Siis se perjantai. Viikonloppuna töitä paiskiville tämä harras hetki on kenties joku toinen. Erikoista hetkessä on tietenkin tieto siitä, että viikonloppu (melkein koko elämä) on vasta edessä. Toisaalta kaikkien sosio-kultturellisten kriteerien mukaan tuolloin on myös lupa pysähtyä.

Näin hienossa hetkessä pitäisi olla tarjolla jotakin tavallisuudesta poikkeavaa, mutta mieluiten silmänräpäyksessä. Näissä tilanteissa ihanne on lautanen, jolla on kaikki tarpeellinen yhdellä kertaa. Sellainen lautanen jättää loppuillan kaikkein toivotuimmalle elementille: Istua ja rupatella sen kummempia säntäilemättä.

Säntäilemättä istuminen vaikuttaisikin olevan perheellisille usein ihmeen haastavaa. Vai voivatko ne, joilla on a) kumppani, b) lemmikki, c) lapsia (kaikista kolmesta yhtä aikaa puhumattakaan) vakuuttaa jakavansa keittiössä asioiden toimitukset seesteisen rauhallisessa yhteisymmärryksen hengessä? Niin, että kaikki puuhastelevat aterian tiimoilla voidakseen istutua yhtaikaa pöydän ääreen? Sellaista näkee kyllä toisinaan elokuvissa, tosielämässä kenties hilkunverran harvemmin.

Aivan käsittämättömät herkut syntyvät toisinaan melkolailla peruselementeistä. Lautasta voisi kuvailla vaikkapa termillä: ”lohta kahdella tapaa”, tai ”iltapala kahdella lohella”. Graavilohi käy yksiin kypsän kanssa aivan erinomaisesti. Siitä huolimatta niitä tarjotaan samalta lautaselta melko harvoin. Lisänä maistuvat vaikkapa keitetyt perunat.

Kahden lohen lautanen rakentuu seuraavista elementeistä:

lautanen yhdelle:
100 g kirjolohta tai lohta
(valkosipulin kynsiä)
50 g graavilohta
salaattia (valitse mielilajikkeitasi)
jotakin seuraavista:
kirsikkatomaatteja
viinirypäleitä
sitruunalohkoja
juusto(j)a (valitse mielilajikkeitasi)

Ranskalainen salaattikastike sitruunalla:
1 rkl sinappia
1 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
2 rkl öljyä Sekoita keskenään viinietikka ja mausteet. Vatkaa lopuksi joukkoon öljy.

Huuhdo salaatit ja kuivaa ne. Asettele lautaselle.

Paista lohi nahkapuoli alaspäin hiljakseen hauduttaen (siivutettujen valkosipulinkynsien kera) kunnes se on kutakuinkin läpikotaisin kypsä. Älä käännä, koska se ehtii kuivua liikaa ja menettää samalla mehevyyttään.

Nosta graavilohi ruusukkeeksi lautasen reunalle. Nosta keskelle muut kasvikset, keskelle, kypsä lohi toiselle laidalle. Ripottele salaattikastike salaatinlehdille (ja lohille, jos haluat). Asettele lautaselle lopuksi juusto(t).

Tarjoa hyvän leivän kera.

Tämän illan viinilöytö oli saksalainen kuohuva Riesling "Devil´s Rock". Erinomainen aperitiiviksi ja jälkiruoan kera, kuivan aprikoosinen ja persikkainen. 

REMBRANDT JA RUOKAHALU

JA RUOKAHALU

Rembrandtin omakuva Sinebrychoffin museon kotisivuilla

Sinebrychoffin museossa on esillä 29.4.2012 saakka hollantilaistaiteilija Rembrandtin kuparilaattavedoksia eli etsauksia. Ne vetävät vertoja nimekkäidenkin taiteilijoiden värikylläisille teoksille, eikä Rembrandtin oppilaiden täitä voi mestarin töihin edes verrata.
Oheisesta linkistä pääsee tutustumaan näyttelyn kuvaukseen:
http://www.sinebrychoffintaidemuseo.fi/tutustumuseoon/nayttelyt/tulevat/rembrandt
Etsauksista ei tarvitse tietää etukäteen yhtään mitään. Vaikka olisi täysin ummikko mutta utelias, voi pääsylipun hinnalla valaistua kertaheitolla. Ei tarvitse kuin kysyä itseltään montako viivaa yhtä teosta varten on pitänyt raapustaa, saavat kuvat aivan toisen ulottuvuuden. Aiheiden ollessa pitkälti raamatullisia, soi näyttely kuitenkin vain vähän yhtymäkohtia ateriointiin. Itseaisassa viivoja hämmästellen tarkastellessa jopa yleisö kadotti ruokahalunsa.

 Henkilökohtaisesti minua viehättivät kaikkein eniten miltei pikimustat työt. Niissä pienikin valonpilkahdus imee katsojan huomion kuin käänteinen musta-aukko. Näyttelyn jälkeen musta kahvi olikin paikallaan. Onneksi parin korttelin päässä on eräs Helsingin parhaita kahvinystävän pyhiinvaelluskohteita: http://www.grandelicato.fi/kalevankatu.html
Siellä ruokahalu yllättäen palasi. Pienien viivojenkin tarkastelu voi käydä työstä- etenkin jos siihen kuluu aikaa toista tuntia. Gran Delicatoon kannattaa pyrkiä lounasaikaan. Erinomaisen laadukkaan kahvin lisäksi heiltä saa muunmuassa todennäköisesti Suomen parhaan fetasalaatin, jonka jälkeen nälkä nostaa päätään vasta illansuussa.

Tuolloin ruokahalu olikin jälleen jo näyttelyä edeltäneellä tasolla. Mustista viivoista ja niiden valaisemista kohdista inspiroituneena päätin toteuttaa vihdoin pitkäaikaisen haaveeni kehitellä toimivaksi jo aikaisemmin kaavailemani pinaattilasagne. Vihreä päivällinen sävytti näin herkullisesti toisia aisteja ravinneen aamupäivän. Perheraadin tuomio oli yksimielinen: Tätä pitää saada toistekin! (mieluiten pian).

Pinaattilasagne neljälle:

Tarvitaan
lasagnelevyjä
600 grammaa pinaattia (pakaste tai tuorepinaattia)
40 gr voita
1 dl vehnäjauhoja
1,3 litraa maitoa
1 kasvisliemikuutio
1 valkosipulin kynsi
50 g salamia viipaloituna
150 g juustoraastetta (esim. Parmesani)

Etukäteisnapostelun vaara

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Ryöppää ja valuta pinaatit, mikäli käytät tuoreita. Sulata voi kattilassa, ja sekoita siihen vehnäjauhot. Kypsennä vehnäjauhoja hetki puuhaarukalla sekoitellen (älä ruskista) ja lisää sitten maito pienissä erissä voimakkaasti sekoittaen. Anna kiehua hiljalleen kymmenisen minuuttia välillä sekoitellen. Lisää lopuksi liemikuutio ja pinaatti sekä murskattu valkosipulin kynsi. Anna pulpahtaa vielä kerran, pari, ja vedä sitten syrjään.

Paista pannulla viipaloidut salamit rapeiksi niitä kuitenkaan ruskistamatta. Kaada sitten voideltuun lasagnevuokaan 1/3 pinaattiuhennoksesta. Ripottele pinnalle myös 1/3 salameista. Asettele
päälle sitten lasagnelevyjä, ja toista sama. Lasagnelevyjä tulee näin kaksi kerrosta, päällimmäiseksi tulee vielä muhennosta, salamisuikaleita
sekä juustoraaste.

Paista uunissa keskitasolla noin 45 minuttia. Tarjoa kuumana.

VEGAANIVINKKI:
Kokeile salamin sijaan ohuiksi suikaloituja, öljyyn säilöttyjä aurinkokuivattuja tomaatteja.

LOKEROVOIMISTELUA

– sekä luovan keittiön ilosanomaa

Luova ruoanlaitto kilpistyy kokemani mukaan usein itsellemme asettamiin, turhan suuriin vaatimuksiin. Koska suuret vaatimukset ovat paitsi vaivalloisia, nostavat ne nopeasti myös kustannuksia. Näin vanhoihin ratkaisuihin  (lue: valmismakaronilaatikko) on helppo päätyä. Kääntöpuolena on kyllästyminen, mikä puolestaan herättää kaukokaipuuta.

Luovuudesta puhuttaessa monesti kuulee lausuttavan improvisointia intohimoisesti vastustavia argumentteja. ”Minä ainakin teen kaiken keittokirjan mukaan”. Aivan, niin kuin keittokirja olisi jokin onnistumisen takuumies. Vaikka teknisiä tietoja voi toki lukemalla kartuttaa, uskallan kuitenkin väittää, että parhaimmillaankin keittokirja on lopulta ainoastaan karkeasti suuntaa antava.

Tosiasiassa epäilen, voiko yksikään ruokaohje onnistua kahta kertaa täysin identtisesti. Mitat voivat toki pitää paikkansa, mutta nyt käsi sydämelle: kuinka moni mittaa ainekset gramman tarkkuudella? Kuinka moni pitää aina ja joka tilanteessa mittalusikoita käden ulottuvilla? Käytätkö poikkeuksetta lämpö- ja sekuntimittaria? Vaikka kuuluisitkin tähän poikkeuksellisen tunnolliseen kastiin, voimme jatkaa pohdintoja kysymällä, olemmeko varmoja, että nämä vehnäjauhot ovat ominaisuuksiltaan täsmälleen samat, kuin jonkun toisen merkin samannimiset? Ovatko ohjeen jauhot kotimaisia? Kuinka tuoreita kananmunat tällä kertaa ovatkaan? Onko pannusi valurautainen vai onko siinä kulunut teflonpohja? Onko uunisi tuliterä vai paljon (ja kovia) kokenut? Aivan. Mahdotonta toimia täsmälleen samoin kuin joku toinen toimi eilen.

Mutta nyt pää pystyyn. Synkkyyteen ei pidä vaipua!

Tämän voi luovuudesta salaa haaveileva kääntää jopa vahvuudekseen. Otetaanpa tilanteeksi vaikka keskivertokiireisen ihmisen keskiverto nälkä. Jääkaappi auki, kurkistus sen lokeroihin. (Olettaen, että kaupassa on malttanut viskoa kasviksia kärrynpohjalle ennen siirtymistä lenkkimakkarahyllylle). Sieltä lokeron pohjalta pilkottaa jotakin, sanotaanko nyt vaikka vihreää. Väri kuin väri voi toimia luovan aterian perustana.

TÄMÄ PÄIVÄN LOUNAS ON VIHREÄ, VALKOINEN JA PUNAINEN

SUUNTAA ANTAVA OHJE YHDELLE:

Usean onnistuneen ruokaohjeen pohjalta löytyy jonkin sortin pilkottu sipuli (valko- kelta- puna- salotti- purjo- ruoho...) Ei siis muuta kuin öljyä pannuun, ja pilkkomaan. Sipulin lisäksi lisätään vaikkapa siivutettu kesäkurpitsa ja puolikas fenkolia viipaleina. Kääntele sipulisilppua pannulla hetki, lisää kasvikset sitä mukaa kun saat ne pilkottua. Punaista roolia toimitti tänä päivänä kuutioitu pihvitomaatti ja chilipippuri, sekä valkoisen osuuden hoiti Mozzarella. (Yhtä hyvin Mozzarellan olisi voinut korvata katkaravut tai savulohi, Feta, Parmesaani tai pilkottu, paistettu makkaranpätkä.) Mausta lopuksi maun mukaan.  Nostele lautaselle, voileivän päälle, spagettikeon ryytimiksi tai pihvin särpimiksi...

Lokerovoimistelijaksi pääsee pienellä harjoittelulla. Ajan mittaan itse kukin löytää luettelon mieliyhdistelmistänsä. Niitä voi taas suosia seuraavalla kauppareissulla, ja  kehittää itseään näin edelleen. Vähitellen voi oppia joustavaksi mutta samalla taitavaksi kuin telinevoimistelija. Ja mikä hauskinta, omissa nimissään voi aina pitää oman sarjansa mestaruutta!

SILAKKAKURINPALAUTUS

Suo, sisu ja savivelli. Sauna, silli ja silakka.

Pohjoiset juuremme aivan huokuvat kalaa ja kosteutta. Ulkomaaneläville vakuuttelen silmät kirkkaina kuinka ”Erikoisuutemme ovat loputtomat luonnon antimet. Kyllä, niitä on paljon, kaikenkirjavat kalat, marjat ja sienet." Ja kaikkein viimeiseksi tainnutan utelijan mainitsemalla karhun ja poron. Kanssani keskustelevan silmät vettyvät, ei tosin, niinkuin toivoisin, raaka-aineidemme laajuuden vuoksi: ”Mutta se pikku poro, joulupukin apulainen. Te syötte sitä.” Niinpä joudun vetämään hieman takaisin, ja toki yhteinen nimittäjä lopulta löytyy. Se on silakka. Kaikki toistaiseksi useimmat tapaamani ulkomaalaiset ovat syöneet silakkaa jossakin vaiheessa elämäänsä, olomuodossa tai toisessa.

 Se, mitä en mainitse, on, että silakkaa meillä syödään enään ani harvoin, ainakin mikäli vertaamme silakan entisaikain rooliin ruokavaliomme perusjalkana. Nykyään kalalajimme todellisuus ui lautasellemme Alaskan seitinä, ja se kulminoituu Kiinassa puhdistettuun Norjan tuontiloheen. Ummistan todellisuudelta silmäni sujauttaessani paketin (niin suuren kuin löydän) kalapuikkoja ostoskärryyn, sillä yhteiset kala-ateriahetkemme ovat väittelyillä kyllästetyt. Lapset keksivät toinen toistaan lennokkaampia selityksiä sille, miksi kala hupenee heidän lautasiltaan niin verkkaan sillä kertaa.

Kunnes sitten eräänä päivänä tuli mittani täyteen. Olin ostanut jotakin mainiota, oikeaa, kotimaista, kalastettua kalaa viikonlopun kohokohdaksi. Tyttäreni ilmoitti minulle, ettei muuten sitten enää syö muita kalaruokia kuin kalapuikkoja. Siitä paikasta päätin, että nyt alkoi kalapuikonvieroitushoito. Päätin, että tästälähin uikoot silakka ruokalistallemme korvaamaan tehdastönköt pötkylät, joiden suurin kalaprosentti on takuulla niiden nimessä.

Isoisoäitini Ellenin ohjeen mukaan silakkafileet kuuluiupaneerata ruisjauhoilla. Olen noudattanut hänen oppiaan, sillä on aivan, kuin saisin hänet hetkeksi takaisin valmistaessani niitä herkkuja, joita hän meille vielä eläessään laittoi. Huomasin kuitenkin pian, että voittaakseni tämän silakka - vastaan - kalapuikot -sodan, minun täytyy tulla hieman vastaan. Tyttäreni innostui tavattomasti silakasta raaka-aineena. Hyvä alku, mutta ei vielä takaa lopputulosta. Niinpä opettelin uuden tavan voittaa lasteni äänet silakan hyväksi.

Aloitetaan lisukkeesta, eli perunasoseesta.

Tarvitaan:

600-800 g jauhoisia perunoita
n. 2 dl maitoa
suolaa
voita maun (ja omantunnon) mukaan

Perunasoseesta saat ensiluokkaista seuraavilla kikoilla: Muista valita jauhoinen lajike. Kuori ja lohko perunat. Laita ne kiehumaan suolalla maustettuun veteen niin, että ne juuri ja juuri peittyvät vedellä. Anna kiehua hiljalleen poreillen, kunnes lohkot alkavat silmämääräisesti hajota veteen. Töki isoimmat palaset haarukalla pienemmiksi ja kaada perunat siivilään. Lorauta kattilan pohjalle noin desi kiehuvaa maitoa. Survo perunat samoin tein perunasurvimen (tms.) avulla siivilän läpi takaisin kattilaan, maidon sekaan. Sekoita ja lisää tarvittaessa maitoa. Lisää myös omantunnon mukaan voita. Peitä kannella ja pidä lämpimänä kunnes silakkapihvit on paistettu.

Silakkafileet uudella tapaa (mutta ei silti liian erilaisesti):

Neljälle hengelle tarvitaan:

600 g silakkafileitä, niin tuoreita kuin suinkin
1,5 dl ruisjauhoa
1,5 dl korppujauhoa
1 tl sitruunapippuria

Paistamiseen öljyä

Ensin nypätään silakkafileen evästä tiukka ote. Sitten kiskaistaan evä irti "vastakarvaan", ja nakataan evä lautasen reunalle poisheitettäväksi (tai kissalle). Kaada jauhot syvälle lautaselle, mausta sitruunapippurilla. Fileet paneroidaan jauhoseoksessa. Ruisjauhoja pehmentämään lisään puolet korppujauhoja. Salainen aseeni on ripaus sitruunapippuria.

Paista pannulla öljyssä kullankeltaisen rapeiksi. Kumoa puhtaalle laakealle lautaselle odottamaan. Mausta suolalla kukin erä paistamisen jälkeen.  

Tarjoa heti kun kaikki pihvit on paistettu.

p.s. Arvatkaapa, kumpi lopulta voitti? Oikein arvattu, silakat uivat lautasillemme viimeksi tänään...

NIIN LÄHELLÄ mutta niin kaukana…

 

...sekä henkäyksiä aiheuttavat leivonnaiset

Tunnetko sinä naapurisi? Minä en kovinkaan usein tunne. Mutta sattuma- jos se on olemassa – sai aikaan sen, että tyttäreni pinkaisi pienenä päiväkotilaisena karkuun ja sisään kaverinsa avoimesta ovesta eräänä kesäisenä päivänä pihamme toisella laidalla. Asiassa sinällään ei ole mitään sen erikoisempaa. Sitä kautta tutustuin kuitenkin naapureihini, ja heidän elämästään tuli osa minunkin elämääni. Poikkeuksellisen tuttavuudesta tekee sen, että tämä tyttäreni ystävän perhe on kotoisin Afganistanista.

Alku oli hidas ja perustui lähinnä tulkattuun tai elekieleen perustuvaan viestintään, kunnes perheen äiti sai kotiin vapaaehtoistyönä suomenkielen opetusta. Kuuden pikkulapsen (joista kolme alle esikouluikäistä) äiti ei pääse kulttuurimme pariin ihan helposti, mutta ilman kommunikaatiota myös me naapurustossa jäämme paitsi monelta uudelta asialta - sekä herkulta.

Olen tullut – jälleen kerran- siihen tulokseen, että meille suodattuu tiedostusvälineiden kautta rajallisesti valikoitua tietoa. Tämän päivän keskustelunaiheena naapurieni kanssa olivat suussa sulavat leivonnaiset, jotka voisin suin päin nimetä vaikkapa lisänimellä ”henkäykset”, sillä suuren huokauksen aiheuttaa ensimmäinen suupala 95 % koehenkilöistä. Näitä vapaasti kutsumanimestä kääntämiäni ”Julabi”- leivonnaisia tavataan tarjota Afganistanissa toisinaan muunmuassa aamupalalla.

Huomenna on kevätpäivänseisaus, mikä puolestaan on persialaisen kalenterin mukaan myös Afgaanien uudenvuodenpäivänä. Silloin kaikki kynnelle kykenevät hakeutuvat naapurieni kertoman mukaan appelsiinipuun varjoon. Tähän aikaan vuodesta appelsiinin kukat tuoksuvat heidän kotimaassaan huumaavasti. Ihmiset istuttavat varojensa mukaan uudenvuoden aattona puuntaimen, ainakin yhden, varakkaammat useammankin, merkkinä toivosta jota pihapiirissä kasvavat puut edustavat.

Toivotankin kaikille Afgaaneille hyvää uutta vuotta. Kasvakoot puut heidän maahansa tiheään.  

Meille muille välitän tänään oppimani Julabin eli henkäyksiä tuottavan leivonnaisen reseptin:

Aloittelijan julabi

Tarvitaan

Taikinaan:

2 dl vettä
2 dl jauhoja

2 tl kuivahiivaa

Sekoita kuivahiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhot vispilän avulla ja anna turvota puolisen tuntia, eli sillä aikaa kun valmistat sokeriliemen.

Liemeen:

3 dl sokeria
3 dl vettä
1 tl kardemummaa

Keitä liemen aineksia hiljaisella tulella siihen saakka, kun liemi saostuu juoksevaa hunajaa muistuttavaksi seokseksi. Anna jäähtyä.

Paistamiseen: ruokaöljyä

 Kaada taikina juomapulloon, jossa on juomiseen tarkoitettu korkki.

Kaada ruokaöljyä paistinpannulle niin, että sitä on noin yhden sentin verran. Kuumenna rasva. Pursottele juomapullosta kauniita ruusukkeita tai spiraalinmuotoisia ympyröitä pannulle, ja anna paistua yksitellen, kunnes taikina saa kauniin kullanruskean sävyn. Älä ruskista liikaa, eli tummanruskeaksi. Nosta paistunut leivonnainen paperin päälle hetkeksi valumaan. Ja kasta se sen jälkeen hieman jäähtyneeseen sokeriliemeen, ja sieltä talouspaperin päälle jälleen valumaan. Jatka näin kunnes kaikki taikina on käytetty. Tarjoa hieman jäähtyneinä esim. jäätelön kera. Juomaksi käy itseoikeutetusti vihreä tai musta tee.

Huom! Haaleina tarjottaessa leivonnaiset ovat hämmästyttävä yhdistelmä sitkeää, pehmeää ja rapeaa koostumusta, mutta muuttuvat jäähtyessään hampaissa rouskuvan rapeiksi. Kokeile vaihteeksi vaikkapa vappuleivonnaisena. Julabin koostumus muistuttaa munkin ja tippaleivän välimuotoa.

LEPPEÄ LAUANTAISALAATTI

”Virheet ovat uusien teiden näyttäjiä, puute mielikuvituksen moottori”

Viikonloppu, mikä ihanuus! Mutta millä tavoin sitä voisi juhlistaa? Aina jääkaappi ei pursua erikoisuuksia, pikemminkin sinne jäävät viimeiseksi usein vähemmän houkuttelevat tavallisuudet, jotka eivät ole kelvanneet aiempiin ohjeisiin. Useimmiten siellä nököttää vihannes jos toinenkin, jonka avulla saa mielikuvituksen avulla loihdittua jotakin, ja parhaimmillaan jotakin erityisen hyvää.

Tällaisia pohdiskelin sekoitellessani kastiketta salaattiini, jonka haalin jääkaapin uumenista taannoin. Ohje on niin helppo ja nopea, että minulta meni sen valmistamiseen vartti- minä aikana valokuvasin annoksen tuossa ajassa niin ikään (enkä myönnä liioittelevani kovin paljoa).

Naudanlihasalaatista saa oivan vaihtoehdon vallitsevalle kanasalaattitendensille, ja mikä parasta, raskauttavien perunoiden ja pastojen puuttuessa aterian jaksaa päättää mainiosti juustoilla tai jälkiruoalla sekä kupillisella hyvää kahvia. Tuore, maukas leipä kruunaa annoksen.

Kahdelle tarvitaan:

150-200 g naudan sisä- tai ulkofileetä suikaloituna

1 sipuli

öljyä paistamiseen

½ lehtisellerinippu

1 punainen paprika

1 tl + 1 rkl balsamietikkaa

1 rkl soijakastiketta

suolaa

mustapippuria myllystä tai valitsemaasi pippurisekoitusta rouhittuna

1 dl (valmis)tsatsikia

päälle jotakin seuraavista: halkaistuja kirsikkatomaatteja tai viinirypäleitä, yrttejä tai oliiveja

Kuori ja pilko sipuli oikein hienoksi hakkelukseksi. Kuullota sipulisilppu paistinpannulla öljyssä sillä aikaa kun suikaloit naudan pihvilihan. Varo ruskistamasta sipulia. Huuhdo ja viipaloi samoin sellerinvarret sekä pese ja kuutioi paprika, jonka siemenet on poistettu. Heitä pihvilihat sipulien joukkoon pannulle ja paista paloja sekoitellen, kunnes ne ovat juuri ja juuri kypsiä - ei missään nimessä kuivaksi käpristyneitä.

 Mausta valitsemallasi pippurisekoituksella, n. teelusikallisella balsamicoa ja lorauksella soijakastiketta. Jaa lautasille selleriviipaleet ja paprikakuutiot.  Nostele päälle lihasuikaleet ja loraus öljyä sekä 1 rkl balsamicoa. Nosta kummankin annoksen päälle reilu lusikallinen tsatsikia ja valitsemasi koristeet. Tarjoa niin kauan, kun liha on vielä lämmintä. Sekoittele ainekset nopeasti keskenään ennen nauttimista.

   

VEGAANIVINKKI: 
 käytä naudanlihan sijaan vaikkapa lämmitettyjä, keitettyjä, huolellisesti valutettuja papuja tai kikherneitä. Valmista ohje muutoin täysin samoin kuin edellämainittu, eli lämmittäen pavut paistetun sipulin kanssa pannulla.

HELPPO NIMIPÄIVÄKAKKU

ja sisäisen kakunkoristelijan esiinkutsu

”Suurin juhla sisältyy juhlan valmisteluun”

Pieni lapsi, jos kuka on juhlimisen mestari. Pienikin syy on suuri aihe villiin juhlaan, toisaalta pienikin juhla tuntuu lapsen kengissä suurelta (olettaen, että juhlia ei järjestetä IHAN joka päivä).  Mitä juhlan valmisteluun tulee, osaa lapsi nauttia siitä todennäköisesti yhtä paljon kuin juhlasta itsestään. Tämän vuoksi ostettu kakku (vaikka aikuisnäkökulmasta siinä on eittämättä omat hyvät puolensa) on vain puoliksi yhtä hauska kuin omatekoinen. Kustannusnäkökulmasta ostokakku jää kotikutoisen rinnalla kakkoseksi niin ikään.

 Toisaalta lapsista puhuminen on minulle kenties vain tekosyy. Kun tarpeeksi kaivaa, löytyy meidän itse kunkin sisältä pieni lapsi, joka vain odottaa päästä kaapimaan kakkutaikinakulhoa ja vuolemaan jäätelöä kakkukerrosten väliin, puhumattakaan koristeiden pudottelusta kakun pinnalle.

Oli juhlija lapsi tai aikuinen, lapseton tai lapsellinen, asettaa sanahirviö ”ajan hallinta” meistä monelle omat rajoituksensa, ellei peräti sanele arkipäivän ehtoja kokonaan. Tämänpäiväinen ohje ottaa kaikki edellä mainitut olosuhteet huomioon. Kakkua voi valmistaa melko vähällä vaivalla mihin tahansa tilaisuuteen tunnelman nostattajaksi. Kaikki esivalmistelut, mukaan lukien pohjien paiston voi suorittaa vaikka edellisenä päivänä, mutta kokoaminen on jäätelön vuoksi syytä suorittaa juuri ennen tarjoilua.

HELPPO NIMIPÄIVÄKAKKU

 

TARVITSET:

4 munaa

riko ne lasiin, niin saat lasista mitan seuraaville aineille:

munien tilavuuden verran sokeria

saman verran jauhoja, joista puolet vehnä- ja puolet peruna- tai maissijauhoja

1 tl leivinjauhetta

Esilämmitä uuni 180 asteeseen. Vatkaa muna ja sokeri paksuksi vaahdoksi niin, että kykenet piirtämään vatkaimen päällä kahdeksikon taikinan pintaan ennen kuin kuvio painuu taikinan joukkoon. Sekoita keskenään jauhot ja leivinjauhe. Siivilöi joukkoon keskenään sekoitetut jauhot ja kääntele ne varovasti taikinan joukkoon, mutta älä enää vatkaa. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle tasaisesti ikään kuin valmistaisit kääretorttua. Paista uunin keskitasossa kunnes pinta on kauniin rusehtava, uunista riippuen noin 7-15 minuuttia. Pohjan paistumista kannattaa seurata lähistöllä, sillä paistumisen loppuvaiheessa se saattaa kärähtää nopeasti.

Kumoa paistunut pohja sokeroidulle alustalle, kuten toiselle leivinpaperille tai pellille. Mikäli kumottua pohjaa on vaikea irrottaa leivinpaperistaan, levitä siveltimellä vettä kumotun pohjan leivinpaperin pinnalle ja odota hetki. Vedä varovasti sitten paperi irti, ensin reunoista ja vähitellen keskeltä.

Leikkaa pohja kahteen, kolmeen tai neljään osaan. Minä esim. leikkasin veitsellä kaksi sydämen muotoista pohjaa, ja lopuksi sain vielä kulmista kaksi sydämen puolikasta, jotka liitin kakkuun yhdeksi välikerrokseksi. (Pieniä palasia jäi yli, mutta ne hävisivät ennen aikojaan parempiin suihin. )

Täytteeksi tulee

– ½ l jäätelöä, vaniljaa, mansikkaa tai muuta, mistä nimipäiväsankari varmasti pitää

– hilloa (esim. mansikka, vadelma tai aprikoosi)

– marjoja (melkein sulaneet pakastinmarjatkin käyvät), joitakin seuraavista: mansikoita, vadelmia tai mustikoita, tai kuutioiksi pilkottuja hedelmiä, esim. banaania, persikoita, mangoa ja kiiviä TAI tölkillinen cocktailhedelmäsalaattia

Sivele kukin pohja ensin hillolla. Veistele jäätelöstä juustohöylällä lastuja ensimmäiselle pohjalle. Nostele päälle marjoja tai hedelmiä, ja nosta toinen pohja ensimmäisen päälle. Toista operaatio niin monta kertaa, kuin mitä kakkuun tulee kerroksia. Päällimmäiseksi tullee jäätelöä ja marjoja. Koristele halutessasi vielä nonparelleilla tai karamelleilla.  Mikäli et pääse tarjoilemaan kakkua välittömästi, voit nostaa sen vartiksi jääkaappiin, tai puoleksi tunniksi pakasteeseen odottamaan. Jäätelö voi olla melkein sulaa kun tarjoilet kakun, mutta älä anna sen sulaa niin paljoa, että se imeytyy kakkupohjiin kokonaan.