lauantai 10. elokuuta 2013

KESÄN PARAS KASVISPASTA





Kesän paras kasvispasta on täällä tänään! Ainekset ovat juuri parhaillaan kaikenlaisiin uusiin luomuksiin, kun vanhat ohjeet on kymmet kerrat valmistettu. Eli ei muuta kuin kasvislaarin kautta kauhan varteen.


Tarvitset:

paketin täysjyväpastaa
oliiviöljyä paistamiseen
1-2 uutta sipulia varsineen
1 kesäkurpitsan
1 keltaisen paprikan (muutkin värit käyvät)
1 tomaatin
1 lehtisellerin varsi
1 valkosipulinkynnen murskattuna
1/2 dl hasselpähkinämurskaa
1 paketti vuohenjuustoa
suolaa ja mustapippuria myllystä

Kuullota sipulit öljyssä. Lisää muutkin hienoksi pilkotut ja puhdistetut kasvikset. Wok-pannu on tähän omiaan. Jätä hautumaan siksi aikaa, kun keität pastan. Toimi pastapussin ohjeen mukaan. Lisää kasviksiin lopuksi murskattu valkosipulinkynsi, hasselpähkinämurska ja puolet vuohenjuustosta. Lisää tilkka nestettä jos kasvishöystö vaikuttaa sinusta liian kuivakalta. (Myös kermaa voi lorauttaa, jos mieli tekee). Valuta pasta ja kaada kastikkeen joukkoon. Murenna loppu vuohenjuusto pinnalle ja aseta tarjolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti