Savusiika on selvästikin poissa muodista. Norjalaisesta lohesta löytyy kalatiskillä monenmoista apetta korkeampaan hintaan, verrattuna kotimaiseen, vanhaan kunnon savusiikaan. Se pistää oikein vihaksi. Ensin paasataan lähiruoan puolesta suut ja silmät täyteen, sitten mennään tukemaan Norjan kalatuotantoa ilmeisen hyvällä omallatunnolla. Puhun tietenkin lähinnä itsestäni. Seuraava ohje on verrattoman herkullinen ja tukee savusiian uutta tulemista keittiöihimme!
Kuvassa kaikki salaattiin vaadittavat ainekset. |
Kahdelle tarvitset;
1 kokonaisen savusiian
5 keitettyä (uutta) perunaa
500 g keitettyä vihreää parsaa
100 g pekonia
2 dl turkkilaista jogurttia (tai kermaviiliä)
1/2 dl silputtua ruohosipulia
1 rkl makeaa sinappia
suolaa ja pippuria maun mukaan.
Kuori ja lohko keitetyt perunat. Perkaa siika suupaloiksi. Paista pekoni.Pilko keitetty parsa 1-2 cm suupaloiksi.
Sekoita kastiketta varten sinappi ja jogurtti. Mausta maun mukaan suolalla. Valkosipulin himokuluttaja ei taaskaan jätä käyttämättä tilaisuutta hyväkseen murskata joukkoon pientä kynttä. Sekoita joukkoon vielä ruohosipuli. Yhdistä kaikki ainekset ja tarjoa heti. Seurana kuluu rukiista leipää ja voita yllin kyllin.
Salaatti valmiina nautittavaksi, mm... |
VINKKI: Saat mainiosti haalean/lämpimän salaatin, mikäli pilkot kasvvikset kuumina, ja lisäät samoin pekonin suoraan pannulta joukkoon. Tosi hyvää myös näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti