...tai viikonlopun nopeat.
Siitä ei pääse yli eikä ympäri; Helsingissä on kesä. Eikä vain Helsingissä, mikäli sääkarttoja on uskominen. Yhtäkkiä kaikki kauan kaivattu on jälleen täällä: maukkaat, heloposkitomaatit, vihreänrouskeat kurkut ja hävyttömän makeat paprikat. Varhaisperunat hivuttautuvat torille ja kauppoihin, pääskyset viilettävät taivaalla ja pakastealtaat viilettävät jäätelöiden kirjoa. Ah. Mitä siis tekee viikon uuvuttama keskivertokansalainen? Haalii kaupasta herkkuja, joissa yhdistyvät kesän riemu, taloudellisuus ja omat makumieltymykset. Minä nappaan kaikki herkut jälleen kerran saman lautasen äärelle, ettei tarvitse koko iltaa juosta jääkaapilla. Näin tapakset ja salaatit yhdistyvät yhdeksi ateriaksi. Ateriaa voi jatkaa vaikkapa kylmillä lihapullilla ja sienisalaatilla, joko itsevalmistetulla tai valmiilla. Pääasia, että kaikki on valmiina pöydässä kun ateria alkaa. Näillä antimilla jaksaisi painella vaikka aamuun:
IHANASTI KERETTILÄINEN ILTAPALALAUTANEN:
Kahdelle tarvitaan:
4 helakanpunaista tomaattia
1 pkt mahdollisimman hyvää ilmakuivattua kinkkua, (esim.Parman tai Serranon)
1 pallo Mozzarellaa
kourallinen basilikalehtiä
oliiviöljyä
balsamicoa
suolaa pippuria
Asettele tomaatit, Mozzarellaviipaleet, kinkkuviipaleet ja revityt basilikalehdet suurelle lautaselle. Lorota pinnalle oliiviöljyä ja balsamicoa. Koristele mustapippurilla ja tarjoa alkupalana.
Lisäksi tarvitaan:
500 g lihapullia (kylmätkin käyvät)
100 g liotettuja suolasieniä
1 uuden sadon sipuli varsineen
1 prk ranskankermaa
1/2 dl majoneesia (myös valmis käy)
Hienonna huolellisesti kahdessa runsaassa vedessä liotetut sienet sekä sipuli. Sekoita kulhossa yhdessä ranskankerman ja majoneesin kera. Mausta halutessasi mustapippurilla. Tarjoa lihapullien lisänä.
Lapsille syntyy hyvä pika-ateria paahdetusta ruisleivästä, ketsupista ja viipaloiduista lihapullista. Leipää voi koristaa vaikkapa salaatinlehdillä, kurkku- tai tomaattiviipaleilla.
Jälkiruoaksi rasiallinen mansikoita (maistuvat hyvältä myös alkupalalautasen yhteydessä) sekä pullollinen oikein kylmää Prosecco-viiniä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti