VOISARVEN MORFOLOGIA

Voi tuntua kaukaa haetulta väittää, että syy matkata yli tuhat kilometriä yhteen suuntaan olisi aamupala laadukkaan voisarven kera. Kun paikan päälle lopulta pääsee, ei kysymys kuitenkaan ole niin omituinen. Voisarvi on nimittäin paljon enemmän, kuin aamiaisleipä, se on Rituaali. Ensinnäkin, ei ole laisinkaan yhdentekevää, minkälaisesta paikasta voisarvensa hankkii. Päästessämme lomaosoitteeseemme, käännyimme täysin tyytyväisinä ensimmäisen vastaantulevan kauppiaan puoleen ja ne maistuivat mainioilta. Kunnes sitten eräänä päivänä niitä ei enää ollutkaan. Kysellessämme syytä, vastasi kauppias, ettei hän nyt niin hölmö ole, että lähtisi kilpailemaan kulmakunnan paakarin kanssa, nyt kun tämä jälleen aukaisi ovensa. Ja totta tosiaan, paakarissa vierailtuamme ymmärsimme, kuinka hyvästä saa vielä parempaa.

Leipomon nurkka oli aamuisin täynnä metrin halkoja. Päivän kuluessa halkopino väheni samaa tahtia kun leipää paistui, ja lämpötila nousi. Miehet huhkivat takahuoneessa hihattomissa valkoisissa paidoissa samalla kun paakarin puoliso myi vastaleivotut tuotteet.

Aloitetaanpa jauhoista. Ne ovat nimittäin ei vain ranskalaista, vaan peräti burgundilaista tuotantoa, siis lähipellolta. Toisekseen, voisarvia on käsiteltävä äärimmäisen varoen. Rapeasta ulkokuorestaan huolimatta vastapaistettu croissant on äärimmäisen helposti litistyvää sorttia, eikä kerran litistynyt pulla virkoa litteästä olomuodostaan enää laisinkaan. Tämä on tärkeää, kun ottaa huomioon että pahoin litistyneenä nauttiminen rajoittuu. Kullakin on tosin oma tapansa toimittaa tuoksuva, samanaiakasesti pehmeä ja rapea, kova ja kuohkea leivonnainen parempiin suihin.

Oheiset valokuvat otin paperipussin kyljestä, jonka syliin voisarvet aamuisin kiedottiin.

 Kuka halkaisee sarven kahtia, kuka kovertaa sisuksen päästä ulos, kuka makeuttaa suupalansa hillolla, kuka nauttii sellaisenaan. Minä kuorin rapean kerroksen aluksi ilman marmeladia, näin voin ja viljan makuyhdistelmä herahtaa parhaiten kielelle. Seuraavaksi vedän pehmeän sisuksen ulos keskeltä ja nautin niinikään sellaisenaan. Lopuksi jäävät pohja sekä päädyt, jotka maistuvat mielestäni parhaimmilta appelsiinimarmeladin kera.

Tämän rituaalin toimitamme hartaasti jok´ikinen aamu. Mutta tässä ei vielä kylliksi. Voisarvi kuuluu ranskalaistradition mukaan "viennoiserie"-leivonnaisten sarjaan yhdessä "pain au chocolat", "chausson au pomme" ja "pain au raisin"-leipien (tai pullien, riippuen tulkintatavasta) kanssa. Vaikka olemmekin omaksuneet voisarvet aamiaisrutiineihimme, kilpailevat nämä muut hyväkkäät joka aamu paremmuudestaan leipomon hyllyillä.  

Vaatiikin todellista luonnetta olla seuraamatta tyttäremme esimerkkiä, ja valita näitä eri vaihtoehtoja vuorotellen. Mutta ehei. Esimerkillistä luonteenlujuutta toinen toisillemme osoittaen tutkimme voisarven morfologian perusteellisesti aamu toisensa perään. Siinähän menisi aivan sekaisin, jos joutuisi joka aamu ratkaisemaan näin monimutkaisia pulmia. Niinpä tyydymme meditoimaan voisarvennauttimishetkistämme yksinkertaisesti hiljaisuuden vallitessa, ja kahvia ryystäessämme.

Vinkki: Parhaat voisarvet tunnistaa siitä, ettei niiden syöntiä kertakaikkiaan voi lopettaa, ennenkuin viimeinenkin murena on nautittu.