SORMIRUOKIA JA RUOKIA SORMIEN VÄLISSÄ

-Eli kertomuksia lapsuuden iloista aikuisen maailmassa

 Lapsikin tietää, että ruoka maistuu paremmalta suoraan sormista, kuin keinotekoisista härveleistä, kuten lusikasta tai haarukasta. Asia kuitenkin pääsee unohtumaan. Silloin kun opimme syömään lusikan ja haarukan kanssa, saamme taidosta niin paljon kehuja, että uskomme tätä kautta olevamme tiellä oikeaksi ihmiseksi. 

Kun olemme sitten olleet jo jonkin aikaa tällä oikean aikuisuuden tiellä, saamme kuulla, että erityisen hienoa on napsia pieniä paloja suoraan suuhun, vieläpä olohuoneessa ja kaiken kukkuraksi ennen ruoka-aikaa! Siis juuri sitä, mitä vaistonvaraisesti olemme tehneet jo ennen haarukka-lusikka-hysteriaa.

Sama pätee myös ruoanlaittoon. Tenavakin osaavat, hiekkaa ja vettä sekoittamalla saadaan ihan mitä tahansa hienoa suklaakakusta spagettiin. Hieman myöhemmin meidän annetaan ymmärtää, kuinka hienoa on mukamas kaikenlainen eksakti mittaaminen ja oikeat lämpötilat. Opettelemme kieli keskellä suuta pilkkomaan ruoan keramiikkaveitsellä kuin ”oikea (japanilainen) kokki”, ja toljotamme silmät sokeiksi kaikenkarvaisia elämäntapaohjelmia, jotka kertovat mitä seuraavaksi kuuluu tehdä. Eikä tämä rajoitu vain televisioonkaan. Joku pöljä edustuskeittokirjailija mm.julistaa blogissaan jälleen päinvastaista autuutta: paluuta helppoihin sormiruokiin, käytännössä hiekkalaatikkoasteen yksinkertaisuuteen.

No, ehkä nyt liioittelen hiukan. Satuin vain innostumaan, kun löysin jääkaappilokerosta sinne piiloutuneet herkkusienet, ja yhtäkkiä muistin, kuinka houkuttelevaa on tarttua herkullisesti täytetyn lakin venemäiseen muotoon hyvässä seurassa. Eikä se tietenkään jää tähän, vaan seurana on luonnollisesti raikas drinkki, leppeä iltatuuli ja kuutamo. Taustalla soi vedenlailla soljuva jazzpiano…

Mitä pianojazziin tulee, en malta olla tässä yhteydessä muistelematta taannoista kokemustani Viron itsenäisyyspäivän juhlakonsertissa. Vaikka Viro on maantieteellisiltä mittasuhteiltaan pieni, lunastaa se kulttuurinsa puolesta hyvinkin paikkansa kooltaan suurempien valtioiden rinnalla! Pianojazzia Sibelius-akatemialla esitti pianotaiteilija Kristjan Randalu Viron kamariorkesterin säestyksellä huikean lennokkaasti. Esitys kävi teemansa puolesta tähän ruokateemaani hyvinkin, sillä kappaleiden aiheena oli lastenlaulusarja ”Enter Denter” sekä toinen leikkilauluun perustuva teos, joka soi päässäni vieläkin:”Encore: Igaüel oma Klaver ja orkester”. En voi kuin suositella lämpimästi tutustumaan tähän Steinwayta monipuolisesti käpälöivään taituriin (käpälöivään, sillä Randalu musisoi Steinwayn sisällä yhtä taitavasti kuin soittimen koskettimillakin).

Mutta palataanpa takaisin kirjoitukseni inspiration lähteeseen, herkkusieniin, sekä kaukokaipuuni herättäneeseen ohjeeseen. Sienilakkien lisäksi riittää, että jääkaapista löytyy vielä jotakin, millä lakit täytellä. (Voitte uskoa kuinka tyttäreni innostui ”täytä sienet juustolla”- leikistä.)

HERKKUSIENILAKKEJA KAHDELLA TAPAA

Tarvitset rasian hyväkuntoisia herkkusieniä

Pehmeitä tai pehmeähköjä juustoja, tähän käyvät mm. Aurajuusto (tai vastaava), Munster, Mustapekka, pehmeä vuohenjuusto jne.

Koristeiksi: yrttejä tai vaikkapa saksanpähkinöitä.

OHJE 1                                      

Huuhtele lakit nopeasti juoksevan veden alla ja taputtele talouspaperilla kuiviksi. Poista sienistä jalat (käytä myöhemmin salaattiin tai napsi suuhun). Lusikoi valitsemiasi juustoja lakeille, koristele jos haluat ja aseta tarjolle.

OHJE 2

tarvitset edellisten lisäksi paahtoleipää

Kun olet tehnyt edellä kuvaillun esivalmistelutyön, nosta lakit uunin esilämmitettyyn grillilämpöön, ja grillaa, kunnes juustot ovat muuttaneet olomuotonsa jähmeästä notkeaksi, ja alkavat saada väriä. Paahda leivät, nostele lakit uunista suoraa leipäviipaleille, ja ei muuta kuin kuutamosta ja pianojazzista nauttimaan!

Juomaksi tämän aperitiivi-alkupalan kanssa käyvät vaikkapa Martini, Porto, Moscatel de Setúbal tai jokin kuohuvainen alkujuoma. Alkoholittomia juomia nauttiville viinirypälemehu, karpalomehu-vichy tai mustaherukkamehu käy aivan yhtä hyvin.

p.s. Kissakuvat kuvasin tyttäreni innoittamina "Tammen kultaisten kirjojen" osasta 1: "Meidän Mirri"